Joka päivä suru muuttaa muotoaan , sen kanssa on pakko oppia elämään .

Tietää milloin pitää olla yksin ja milloin on parempi  olla ihmisten keskellä.

Viha, kaipuu, rakkaus nousevat pintaan vuorotellen.

Muistot kantavat eteenpäin, mutta niistä jokainen muistuttaa kuitenkin siitä, ettei sinua enää ole.

Järki käskee pikkuhiljaa toipumaan, mutta sydän taistelee vastaan.

Järki käskee olemaan kiitollinen siitä yhteisestä ajasta jonka saimme, lapsista ja ihanista muistoista.

Sydän etsii vihan kohdetta ja kysyy miksi kaikki loppui niin lyhyeen.

Siitä järki ja sydän ovat samaa mieltä, että minusta on tullut vahvempi ihmisenä ja olen oppinut iloitsemaan pienistäkin asioista sekä sen, että aivan pienistä asioista ei kannata stressata.

Elämä opettaa jos ei muuta niin ainakin hiljaa kävelemään