Kaikki tapahtui niin yllättäen. Joulu teki tuloaan suunnittelimme sitä yhdessä. Mietimme lasten joululahjoja ja kaikkea muuta jouluun liittyvää. Vielä lauantaina puhuimme tulevaisuuden suunnitelmista, sunnuntai aamu alkoi niinkuin niin monesti ennekin.
Huomasin ettei kaikki ollut sinulla hyvin soitin  ambulanssin...
Kahden tunnin päästä sairaalassa lohduton tuomio lääkäreiltä: elinaikaa tunnista yhteen vuorokauteen...
Pelko, toivo, epätoivo, suru, viha ja pakokauhu vuorottelivat, olin niin avuton.
Yritin lasten tähden pysyä kasassa, mutta ei kyyneleet vain tulivat.
Yksi lääkäreistä antoi kuitenkin toivoa ja sanoi odotetaan aamuun.
Yksi elämäni pisimmistä öistä, mutta ei  sinä et tullut enään tajuihisi. Aamulla lääkärit sanoivat se oli tässä olisi aika sanoa hyvästit.
Se tuli niin puun takaa niin yllättäen. Voi jospa asiat olisivat menneet toisin ja olisit vielä vierelläin <3
Tuosta hetkestä on nyt kulunut kohta puolitoista vuotta. Minun ja lasten elämä jatkuu kaikesta huolimatta.
Naimisissa olimme 21 vuotta. Tuosta onnellisesta ajasta olen  kiitollinen <3
En kirjoita tänne tuosta menneestä 1,5 vuodesta juurikaan mitään, vaan kirjoitan ajatuksia tästä päivästä ja tulevasta